26.7. | Maustetytöt, Litku Klemetti, Viitasen Piia + dj:t

MAUSTETYTÖT
Maustetytöistä on vähitellen tullut koko kansan yhtye ahkeralla keikkailulla ja tinkimättömällä tyylitajulla. Viimeksi Maustetyttöihin rakastui New York Times -lehti nähtyään duon Aki Kaurismäen ”Kuolleet lehdet” -elokuvassa. Omien albumiensa lisäksi Maustetytöt on julkaissut myös yhteislevyn Agentsin kanssa. Tarttuvia melodioita yhdistettynä arkirealistisiin teksteihin, tällä reseptillä Maustetytöt ovat keränneet Emmoja ja kultalevyjä ja valloittaneet yleisöjen sydämet.

LITKU KLEMETTI
Litku Klemetin musiikki on jatkuvassa muutoksessa ja loistava bändi saa upeat laulut kukoistamaan livenä värikkäinä! Läpimurtonsa ”Juna Kainuuseen” -kappaleella tehnyt Litku Klemetti on myynyt tuhansia levyjä ja hurmannut niin nuoret musadiggarit kuin vanhemman polven rock-yleisönkin. Vuonna 2022 julkaistiin viimeisin albumi ”Asiatonta oleskelua”. Litku Klemetin heittäytyvä show on ehdottomasti koettava!

VIITASEN PIIA
Maaliskuussa 2024 viidennen albuminsa ”Ihmisen aika” julkaiseva Viitasen Piia on rakastettu lauluntekijä, jonka monipuolisen musiikin pohjalla soi tummanpuhuva folk.
Uusi levy käsittelee mm. kotia ja kodittomuutta, äitiyttä ja ihmisen vaikutusta luontoon.
Keikalla loistava bändi tuo lauluihin syviä sävyjä ja läsnäoloa.

Illan levymusiikista vastaa DJ Sara-Maaria sekä Sata Salamaa DJ:t Riku ja Juels 

AIKATAULU:

MAUSTETYTÖT 22:00

LITKU KLEMENTTI 20:30

VIITASEN PIIA 19:00